Talous kyntää syvällä

Valtuuston kokouksessa päätettiin eilen merkittävästä lisätalousarviosta kuluvalle vuodelle. Käytännössä näyttää siltä, että alijäämän suuruudeksi tulee n. 14 m€ eli saman verran kuin taseessa on puskuria jäljellä. Kun tase painuu negatiiviseksi, niin kuntalaki astuu mukaan kuvaan talouden tasapainottamisen suhteen. 

Tilanne on talouden suhteen vakava. Eilisessä valtuuston kokouksessa käytettiin vahvoja sanakäänteitä moittien virkamiehiä tilanteesta. On aivan totta, että verotulokertymä tulee olemaan jonkin verran budjetoitua pienempi, mutta korjausliike on silti selvästi ylöspäin viime vuodesta, kuten Inna- Juntti- kaksikko valtionvarainministeriötä konsultoituaan ennusti. Muistan vielä keskustelut syksyltä, jolloin nimenomaan toivottiin realistinen ennuste verotulokertymästä. Tulorekisteri- ja veroprosenttiuudistukset ovat yllättäneet kunnat negatiivisesti kuluvan vuoden aikana. Tästä asiasta en osaa kovasti virkamiehiämme syyttää. 

Sen sijaan henkilöstökulujen sekä erikoissairaanhoidon kustannuksissa tullut merkittävä ylitys on omituista. Palkankorotuksista johtuva kulujen kasvu pitäisi olla helposti ennakoitavissa oleva asia. Kaupunginjohtaja Inna totesi valtuustolle, että nimenomaan sijaiskulujen budjetointiin on jäänyt vajetta. Tämä pitää paikkaansa ainakin opetuksen puolella, jossa sijaismäärärahojen havaittiin olevan täysin riittämättömät jo kevään aikana. 

Simo Paassilta kävi tunteellisesti puolustamassa erikoissairaanhoitoa mielestään ”maltillisesta” kulujen kasvusta. Kyseessä on hänen mielestään alibudjetointi. Katsotaanpa lukujen valossa miltä tilanne näyttää. Otetaan aluksi vertailukohta, eli kuntien kustannusrakennevertailu: 

Salossa on n. 52 000 asukasta. Näin ollen tälle vuodelle budjetoitu määrä erikoissairaanhoitoon (69,8m €) oli 1342€/asukas eli 120/asukas yli valtakunnallisen keskiarvon edelliseltä vuodelta ja 61€/asukas yli Varsinais-Suomen keskiarvon. Valtuustossa esitetyt väitteet räikeästä alibudjetoinnista eivät vaikuta realistisilta. Hyvähän se on, että ihmiset ovat saaneet hoitoa. Erikoissairaanhoitoa on käytetty paljon salolaisten toimesta. Ennakoidun laskutuksen perusteella erikoissairaanhoitoon tehtiin 2,3 m € lisätalousarvio. 

Valtuusto on vuodesta toiseen lisännyt merkittävän määrän uusia virkoja ”ennaltaehkäisevässä” tarkoituksessa. Toivottavasti toimien vaikutus alkaa näkymään myös kustannussäästöinä. 

Kaupunkikehityksestä hyväksyttiin 1,2m € lisätalousarvio. Suurin yksittäinen tekijä on massiivisen joukkoliikenneuudistuksen kilpailutuksen loppusumma, joka osoittautui 500 000€ suuremmaksi kuin arvioitu. Lautakunta pidettiin asiasta hyvin ajan tasalla ja jatkossa on huomattavasti helpompi arvioida asiaa. Paikkujen lippuhinnat ovat vähintäänkin kohtuulliset, joten toivottavasti salolaiset löytävät joukkoliikenteen omakseen ja linjoille riittää asiakkaita joka suuntaan. 
Sisäilmakorjausten suuruus ylitti myös budjetoidun. Käytännössä valtuutetut ovat viime vuosina päättäneet, että kaikki mahdollinen korjataan ja kaikki mahdollinen uusi rakennetaan. Olisipa tullutkin pakkasta, mutta sen sijaan alkuvuodesta tuli oikein kunnolla ”lunta tupaan”, joka aiheutti merkittävän määrän ylimääräisiä väylänhoito yms. kuluja. 

On huomattavaa, että kaupungin rahat on käytetty ihmisten palveluihin. Perussuomalaisten Tamminen käytti jokseenkin erikoista kielikuvaa eilen kaupungin rahankäytöstä. Tulevan vuoden talousarviotyötä varten on syytä tunnustaa tosiasiat. Meillä on vähintään n.10 m € rakenteellinen alijäämä, eli suomeksi menot ovat suuremmat kuin tulot. On itsensä pettämistä toistaa mantraa: meidän täytyy tehdä rakenteellisia uudistuksia, ilman että kertoo mistä kohdin on valmis leikkaamaan. Vaihtoehdot ovat: tulojen lisääminen asiakasmaksuja tai veroprosenttia korottamalla ja menojen karsiminen palveluita leikkaamalla. Toki pehmeinä keinoina on toivomus sairaslomien vähentymisestä ja palkattomien vapaiden pitämisestä henkilöstökulujen vähentämiseksi. Tätä keskustelua käydään tiiviisti syksyn aikana, kunhan tulevan vuoden lopullinen sopeutustarve selviää. On kuitenkin itsestään selvää, että Kokoomus tulee esittämään ja myös vaatimaan muilta riittävän vahvoja konkreettisia toimia talouden suunnan kääntämiseksi. 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *